Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Iltapäivässä runoja lausuu kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja rovasti Risto Kormilainen. Lisäksi kuullaan sallalaisten kirjoittamia runoja Eeva Kantolan lausumana. Musiikissa kanttori Katriina Aho.
Risto Kormilainen on Suomussalmella asua kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja rovasti. Hän on julkaissut useita runo- ja proosateoksia, esseitä, hartaustekstejä ja kolumneja.
Kormilainen julkaisi esikoisrunojensa kokoelman On joku toinen päivä kuin eilinen vuonna 1976. Sen jälkeen hän on julkaissut yli 50 teosta. Lähes vuosittain yhden teoksen runoja, proosaa, esseitä, hartaustekstejä ja kolumneja. Hänen tekstejään on käännetty englanniksi, liettuaksi, ruotsiksi, unkariksi ja venäjäksi. Kormilainen toimii useissa lehdissä kolumnistina ja kirjallisuusarvostelijana. Hänen runojaan ja muita tekstejään on julkaistu yli sadassa antologiassa ja kokoomateoksessa. Kormilainen on toiminut pappina vuodesta 1979 alkaen ensimmäisestä virkapaikasta Vieremällä Ylä-Savossa ja viimeisimmäksi hän toimi Suomussalmen kirkkoherrana ja Kajaanin rovastikunnan lääninrovastina vuoteen 2018 asti, jolloin jäi eläkkeelle.
Kormilainen on julkaissut uuden teoksen, runokokoelman Ukki, ooppa leppäkerttu, kustantajana Väyläkirjat. Teos on liki 70-sivuinen kokoelma runoja, joissa Kormilainen matkaa lastenlasten arjessa vaihtelevien ja muuttuvien elämäntilanteiden keskellä. Ilo, riemu ja sukupolvien välinen yhteys leimaavat vahvasti runoja. Hauskoja sattumuksia tapahtuu tuon tuostakin ja ne ovat saaneet humoristisen kantavat siivet. Totuus ja viisaus kuuluvat usein yllättävällä tavalla lastenlasten suusta niin, että isovanhemmat menevät sanattomiksi. Runoissa heijastuu vahvasti tulevaisuus lasten luovuudesta ja uskosta. Isovanhemmat temmataan tähän vahvasti mukaan runon keinoin. Kormilaisen runomaailma on rikkaan kuvallista, arjesta ammentavaa ja lukijaa lähelle tulevaa. Tilannehuumori on aidon rentouttavaa. Iltapäivässä kuullaan runoja uudesta teoksesta Kormilaisen lausumana.
Iltapäivässä kuultavat runot jakautuvat teemallisesti kahteen osioon, joiden aiheena ovat luonto ja isovanhemmuus. Luonto-osio sisältää Kormilaisen kirjoittamia runoja vuosien varrelta ja isovanhemmuus -osiossa kuullaan runoja Kormilaisen uusimmasta runokokoelmasta. Riston runo-osioiden välissä on virsiä ja musiikkiesityksiä Katriina Ahon säestyksellä sekä kuullaan Eeva Kantolan lausumana sallalaisten kirjoittamia runoja.
Tilaisuus kestää noin tunnin ja siihen on vapaa pääsy. Tilaisuudessa on mahdollisuus tukea seurakunnan diakoniatyötä kolehtilahjoituksella. Tilaisuudessa on myynnissä Kormilaisen teoksia nimikirjoituksen kera.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä