Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Mikkelinpäivää on perinteisesti vietetty enkelten ja lasten päivänä. Mikkelinpäiväviikonloppuna vietetään seurakunnassa myös valtakunnallista Vauvan päivää. Siksi haluamme kutsua erityisesti kaikki vuonna 2023 ja 2024 sallalaiset vauvat perheineen, kummeineen ja isovanhempineen mukaan.
Mikkelinpäivä on tärkeä päivä kirkkovuodessa ja silloin on hyvä muistella omaa syntymäpäivää, kastetta ja omaa suojelusenkeliä. Vauvan Päivän tavoitteena puolestaan on, että perheissä, työpaikoilla, palveluissa ja koko valtakunnassa kiinnitetään huomio vauvoihin – yhteiseen tulevaisuuteemme.
Mikkelinpäivän vietto alkaa yhteisellä perhemessulla klo 11 Sallan kirkossa. Messun jälkeen seurakuntatalolla on tarjolla kirkkolounas - ja kahvit. Perheen pienimmät on huomioitu kirkkolounaalla.
Perhemessun jälkeen olemme varanneet kaikille kutsutuille vauvoille ainutlaatuisen mahdollisuuden henkilökohtaiseen valokuvaukseen perheen tai kummien kanssa. Valokuvaus on ilmainen ja kuvan saa mukaan. Kuvausta odotellessasi voi nauttia
kirkkolounaasta ja kirkkokahveista tai kivasta puuhasta, jota olemme tapahtumaan valmistelleet. Päivän päätteeksi vauvat saavat mukaansa pienen kylpylahjan.
23.9.2024 10.10