Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulu on onnistuessaan seikkailu, jonka aikana nuori saa eväitä elämäänsä. Yhdessä muiden nuorten ja seurakunnan aikuisten kanssa pohditaan elämään ja uskoon liittyviä asioita. Toivomme, että rippikoulu voisi olla kokemus, jota muistelet vielä vuosikymmentenkin päästä. Niin ja toivottavasti se kantaa elämässä eteenpäin joka hetki.
Ole siis avoimella ja rennolla mielellä, kysele ja kuuntele. Rippikoulu on tärkeä risteysasema elämässä. Se on itse tutkimusmatka elämään. Monelle siitä on tullut hienompi kokemus kuin on osannut odottaa.
Sallan seurakunnassa rippikoulun kesäjakso toteutetaan tänä vuonna niin kutsuttuna hybridimallina, jossa yhdistyy päivärippikoulu ja leiririppikoulu. Kesäjakson kaksi ensimmäistä päivää toteutetaan seurakuntatalolla päivä-rippikouluna ja viimeiset päivät Kursun leirikeskuksessa leirimuotoisena.
Voit vapaasti valita haluatko yöpyä leirikeskuksessa vai kotona eli suorittaa rippikoulun 1) leirimuotoisena tai 2) päivärippikouluna. Olemme huoleh-tineet kuljetuksista jokaiselle päivälle. Ohjelma ja aikataulu pyritään suunnittelemaan siten, että kokemus rippikoulusta voisi olla kaikille sama. Huo-mioithan, että käytännön järjestelyistä johtuen vaihtoehdon valinta on sitova, eikä sitä voi vaihtaa kesken kesäjakson toiseen. Lisätietoa löydät alempaa rippikouluoppaasta.
Rippikoulun kesäjakso 5.–10.6.2023
VAIHTOEHTO 1 LEIRIRIPPIKOULU, yöpyminen Kursussa
5.–6.6. (ma–ti) Sallan seurakuntatalo, kello 10–15
7.–10.6. (ke–la) Kursun kirkko / leirikeskus. Yöpyminen leirikeskuksessa.
10.6. (la) Sallan kirkko, klo 11–15
(Kuljetus Kursusta Sallan kirkkoon aamupalan, pakkausten ja siivouksen jälkeen.)
VAIHTOEHTO 2 PÄIVÄRIPPIKOULU, yöpyminen kotona
5.–6.6. (ma–ti) Sallan seurakuntatalo, kello 10–15
7.–9.6. (ke–pe) Kursun kirkko / leirikeskus.
(Kuljetuksen päivittäin Sallan seurakuntatalolta klo 8.30 Kursuun, jossa aamupala.
Paluukuljetus Kursusta seurakuntatalolle heti päivällisen jälkeen noin klo 17.30.)
10.6. (la) Sallan kirkko, klo 11–15
Rippikouluoppaan löydät täältä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf)
Rippikoulun säännöt ja tietolomakkeen löydät täältä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf)
RIPPIKOULUN KESÄJAKSON OPAS löytyy täältä. Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Kesäjakso 5.–10.6.2023 Sallan seurakuntatalolla ja Kursun kirkossa.
la 10.6. klo 11–15 Konfirmaatioharjoitukset ja valokuvaus Sallan kirkossa.
su 11.6. klo 11 Konfirmaatiomessu Sallan kirkossa.
Kaikille yhteinen etätehtävä. Pääset tehtävään klikkaamalla linkkiä. Muista täyttää kaikki lomakkeen kohdat.
Tehtävänä on katsoa Jeesus -elokuva. Voit katsoa sen myös osissa. Elokuva pohjaa Matteuksen evankeliumiin.
JEESUSLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Puuttuvien kokoontumiskertojen korvaaminen.
Puuttuvien rippikoulukokoontumisten korvaaminen tapahtuu tekemällä alla olevat etätehtävät.
Tee alla olevasta listasta niin monta etätehtävää kuin on puuttuvia poissaoloja. Huomioithan, että osa tehtävistä tehdään yhdessä vanhemman kanssa.
KIRKKOVUOSILinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä