Uutislistaukseen

Jouluajan tilaisuudet kokosivat ihmisiä yhteen Sallassa

Sallan seurakunnassa järjestettiin joulunaikana  joulukirkkoja, joulujuhlia, konsertteja, joulumyyjäiset, joulukahvila, jouluisia hartaushetkiä ja tietysti Kauneimpia Joululaulut -tilaisuuksia eri puolilla Sallaa. Monenlaiset tilaisuudet loivat joulutunnelmaa ja tärkeintä niissä oli Joulun sanoma ja yhteen tuleminen.

 

Kuva Sallan kirkossa pidetystä konsertista

– Vaikka itselle ja muille seurakunnan työntekijälle joulukuu on perinteisesti hyvin kiireinen ja työntäyteinen, tulee joulun tunnelma ja sanoma todeksi juuri ihmisten kohtaamisessa. Olen kiitollinen kaikille osallistuneille, vapaaehtoisille seurakuntalaisille, kuoroille ja muusikoille, yhteistyökumppaneille, työntekijöille ja myös kaikille niille, jotka ovat olleet hengessä mukana, sanoo kirkkoherra Kimmo Kieksi.

Tänä vuonna seurakunnan joulunajan tilaisuuksiin osallistui lähes 2000 ihmistä. Tilaisuuksia oli yhteensä liki 30. Suosituimmat pyhäpäivät olivat tuttuun tapaan ensimmäinen adventtisunnuntai ja jouluaatto. Musiikkitilaisuuksista suosituimmat olivat edelleen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet. Lisäksi seurakunta järjesti jouluhartauksia muun muassa palvelukodeissa. 

Joulun tunnelmaan pääsee vielä loppiaisena 6. tammikuuta

Loppiainen päättää joulun vieton. Loppiainen on kristittyjen vanhimpia juhlia, jopa joulua vanhempi. Loppiaisen Raamatun teksti kertoo kaukaa itäisiltä mailta vaeltaneista viisaista tietäjistä, jotka tulivat katsomaan Jeesuslasta. Kirkas tähti osoitti heille tien lapsen luo, ja he antoivat hänelle arvokkaita lahjoja. Tähden tavoin Kristus on valo kaikille maailman kansoille ja kaikenlaisille ihmisille.

Loppiaisen messu on Sallan kirkossa klo 11 ja Kauneimpia Joululauluja lauletaan Isäntä Matin museolla klo 14 alkaen. 

(Kuvia Kursun ja Hautajärven kirkon jouluaaton hartauksista)

29.12.2023 16.22