”Mulle tuli vahva olo, että selviän tästäkin.” – Walk in terapia auttaa nuoria ja nuoria aikuisia nyt Sallassa
Maksuton Walk in terapia käynnistyy Sallassa tammikuussa. Palvelu on tarkoitettu 12–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka kaipaavat tukea arjen haasteisiin. Walk in terapia perustuu lyhytterapian menetelmiin sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen työotteeseen. Vastaanotolle voi tulla anonyymisti ilman ajanvarausta.
Tunnin tapaamisessa nuori saa rauhassa pohtia koulutetun terapeutin kanssa niitä asioita, jotka juuri sillä hetkellä painavat mieltä – olipa kyse ahdistuksesta, kriiseistä, ihmissuhteista, identiteetistä tai muista elämän kysymyksistä.
– Kaikki huolenaiheet ovat sallittuja. Keskustelun aiheen ei tarvitse olla suuri tai selkeä – myös epävarma olo tai tarve jutella riittää syyksi tulla paikalle, kannustaa Kimmo Kieksi.
Keskusteluapu auttaa tunnistamaan vahvuuksia
Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnon (3/2025) mukaan yksikään hyvinvointialue ei ole saavuttanut kansallisia tavoitteita nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Tilanne on hälyttävä, ja hallitusohjelmassa painotetuille matalan kynnyksen palveluille on kova tarve. Walk in terapia täydentää mielen hyvinvointia tukevia ennaltaehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluja.
Terapiakäynnillä nuori pääsee tunnistamaan ja vahvistamaan elämässä toimivia ja hyviä asioita koulutetun ammattilaisen kanssa. Terapiassa käynyt nuori kertoi, että “keskustelun jälkeen mulle tuli vahva olo, että selviän tästäkin ja tiesin, että mitä teen seuraavaksi. “
Ennaltaehkäisevä palvelu täydentää mielen hyvinvoinnin palveluita
Walk in terapia täydentää Lapin hyvinvointialueen Sallassa olevia mielen hyvinvointia tukevia palveluja. Walk in terapia on terapeuttista työskentelyä, joka pohjautuu lyhytterapian periaatteisiin.
Walk in terapia on matalan kynnyksen psykososiaalinen palvelu eikä varsinaista terveydenhuoltolain alaista toimintaa. Walk in terapiasta ei siis saa lääkitystä, lausuntoja tai diagnooseja eikä se sovi henkilöille, jotka tarvitsevat pitkäaikaista ja säännöllistä hoitoa syvien traumojen tai vakavien mielenterveysongelmien vuoksi. Näissä tilanteissa nuoren on hyvä hakeutua psykoterapiaan tai psykiatriseen hoitoon. Walk in terapia voi kuitenkin auttaa pärjäämään mielen sairauksien kanssa esimerkiksi tilanteissa, joissa joutuu odottamaan psykoterapiaan pääsyä.
Walk in terapiavastaanotto Sallassa
Aika: parillisten viikkojen keskiviikko klo 15–18 (Ensimmäinen kerta 21.1.2026)
Paikka: Tennontie 7 (käynti kirkkoherranviraston/seurakuntatalon pääovesta)
Walk in terapia lyhyesti
- on maksutonta ja anonyymia – ei ajanvarausta, lähetettä tai rekisterimerkintöjä
- yksi tapaaminen kestää 45–60 minuuttia
- on kertaluonteista, mutta käynnille ovi palata uudelleen
- ratkaisu- ja voimakeskeistä
- on keskusteluja koulutettujen ammattilaisten kanssa. Walk in terapeuteilla on soveltuva ammatillinen pohjakoulutus, psykoterapeutin tai lyhytterapeutin koulutus tai vähintään 20 opintopisteen laajuiset opinnot terapeuttisista menetelmistä.
Walk in terapia on Lasten ja nuorten keskukselle rekisteröity tavaramerkki ja palvelua toteuttaa tällä hetkellä yli 50 toimipisteessä ja noin 40 paikkakunnalla. Palvelu on tarjolla myös videovälitteisesti. Walk in terapia on Lasten ja nuoren keskuksen rekisteröimä tavaramerkki. Lisätietoa löydät: www.walkinterapia.fi
Lisätietoja:
Kimmo Kieksi, 050310500, kimmo.kieksi@evl.fi, Sallan seurakunta
Päivi Pulakka, 0447471656, paivi.pulakka@lnk.fi, Walk in terapian valtakunnallistamis-hanke
Thu Jan 08 13:32:00 EET 2026