Soittoautomatiikkaa ohjataan kirkon sakastissa olevasta ohjauspaneelista. Ohjaus tapahtuu langattomasti ja siksi myöhemmässä vaiheessa voidaan ottaa käyttöön myös kännykkäohjaus. Ennalta tiedetyt soitot on ohjelmoitu kellon ja kalenterin mukaisesti koneen muistiin ja satunnaiset soitot, kuten sanoma- ja saattokellot, hoidetaan ohjauspaneelista. Tapulissa ei siis enää ole kellon soittajaa. Moottorit hoitavat suntion työn avaten ja sulkien tapulin luukut sekä läpäten kellon kieltä ohjelmoidusti.

Seurakunnilla on ohjesääntöjä siihen, miten kelloja soitetaan. Ne perustuvat paikkakunnan vakiintuneeseen perinteeseen. Sallan kirkon kellotapulissa on kaksi Tampereen Lokomon valamaa kelloa. Pienempi kello on Sallan Lottien lahjoittama vuodelta 1944 ja isompi on vuodelta 1940.

Kuvassa vas. Petri Korhonen (tekninen johtaja), Tapio Aho (Sallan seurakunnan suntio) ja Sami-Pekka Haukkala (asentaja). Automatisoinnin hoiti Suveko Oy.

Miksi kirkonkelloja soitetaan?

Kirkonkellojen historia ulottuu kauas esikristilliselle ajalle. Kristinusko omaksui kellojen käytön jo varhain. Vanhalla viestintävälineellä haluttiin julistaa uutta sanomaa. Italiassa tiedetään kirkonkelloja käytetyn jo vuonna 535. Kellot olivat aluksi neli- tai kahdeksankulmaisia, rauta- tai kuparilevyistä niitattuja. Keskiajan lopulla, 1400–1500 luvulla kellot saivat kauniin, pyöreän muodon, kun kelloja alettiin valmistaa valumenetelmällä. Nykyisin käytössä olevat kellot ovat usein kuparin ja tinan seosmetallia eli pronssia.

Ennen vanhaan kirkonkelloilla ilmoitettiin  hätätilasta, esimerkiksi tulipalosta. Kellotapulin seinällä oli avain saatavilla, jotta kelloja pääsi soittamaan ensiksi paikalle ehtinyt. Soitto oli sekavaa, josta ymmärrettiin, että jokin hätä oli kyseessä.

Kirkonkelloilla on edelleen monia tehtäviä. Kirkkorakennuksen yhteydessä niiden tehtävänä on kutsua yhteiseen jumalanpalvelukseen, rukoushetkiin ja seurakunnan muihin tilaisuuksiin. Lisäksi kirkonkelloilla ilmoitetaan merkittävistä yhteisöä koskevista asioista (kuolinkellot) ja esimerkiksi pyhäpäivän alkamisesta (ehtookellot). Joissakin kirkoissa soitetaan hääkelloja avioliittoon vihkimisen jälkeen. Lisäksi kellot soivat vuoden vaihtumisen merkiksi. 

Paikkakunnittain kirkonkellojen soitolla on erilaisia tapoja ja perinteitä.

Sallassa pyhäkellot tai sunnuntaikellot muodostavat kokonaisuuden, johon kuuluvat ehtookellot, huomenkellot, papinkellot, yhteensoitto ja loppusoitto. Ehtookellot soivat lauantaisin hiljaista lauantaita lukuun ottamatta kello 18. Huomenkellot soitetaan sunnuntai- ja kirkollisina juhlapäivinä aamulla klo 10. Papinkellot soitetaan sunnuntaisin ennen jumalanpalveluksen alkua klo 10.45. Yhteensoitto klo 10.55 juuri ennen jumalanpalveluksen tai muun tilaisuuden alkua. Loppusoitto soitetaan jumalanpalveluksen, hartaushetken tai muun tilaisuuden päättyessä.

Pyhäkellojen lisäksi kuolinkellot tai sanomakellot ilmoittavat seurakunnan jäsenen kuolemasta. Kellot soitetaan usein omaisten pyytämänä ajankohtana arkipäivänä. Saattokellot soitetaan, kun hautaan siunaaminen on kirkossa tilaisuuden lopuksi, kun arkkua lähdetään siirtämään hautausmaalle. Hääkellot soivat avioliittoon vihkimisen päättyessä, kun tuore aviopari astuu ulos kirkosta. 

Kuvat: Kimmo Kieksi